tiistai 3. heinäkuuta 2012

Allaspoika

Taisitte olla hieman pettyneitä aamulla, kun ei ollutkaan uutta tekstiä odottamassa?

Monilla on ässä hihassa, Zorrolla se on pepussa

Tulin juuri altaalta, joka on nyt viimein täytetty. Päävesi oli poikki muutaman päivän ja siksi en saanut allasta aikaisemmin kuntoon, mutta äsken siellä leikittiin koirien kanssa. Tai siis, minä leikin ja koirat metsästivät nappuloita. En saanut mukaani kuin noin puolet koirista ja niistäkin iso osa vetäytyi turvallisen matka päähän katselemaan, kun tajusivat, että saattavat kastua. Vain kaikkein ahneimmat pysyttelivät altaan vierellä, kun huomasivat, että heittelin nappuloita veteen ja siellä ne sitten kauniisti kelluivat. Galgoilla on kyllä ihan turhan pitkä kaula. Aramis ja Lola napsivat herkkuja ilman sen suurempia ponnisteluita, ainoastaan Hope joutui miettimään kuinka saisi syötyä ilman, että joutuu kastelemaan itseään. Kerran se menetti tasapainonsa ja humpsahti pää edellä altaaseen. Kuinka nololta voikaan koira näyttää! 



Aramis nauraa idealle nappuloiden metsästyksestä ja Moxi luovutti heti kättelyssä

"Oho...Täällä kelluu ruokaa.."
"Heiiii, toi on epäreilua!"
Vielä ihan vähän kurkotan...

Hyviä on, mut... "ISIII! Noi huijaa!"
"Juu, me ei olla NOIN epätoivoisia!"



"Iiiiihhhhh, mä kastuuuuuuuuun... "
"Jaa uimaan? Ne nappulat loppu jo."

4 kommenttia:

  1. Minä ainakin ootin koko päivän et millo tulee juttua...

    VastaaPoista
  2. Uima-altaan pohja on haalistunu ihan hirveesti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se on. Aurinko on polttanut sen jo melkein valkoiseksi.

      Poista
  3. Voi tota Aramista ja Lolaa! Ne on kyllä kun kaksi marjaa <3

    VastaaPoista