sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Kohellusta kerrakseen

Olen aivan kohmeessa. Yön alin oli +19 ja koska nukun ikkunat auki meinasin jäätyä sänkyyn. Kurkku on kipee ja viluttaa. Kävin äsken katsomassa sääennustetta ja se lupaa onneksi +33 astetta. Voisihan se enemmänkin olla, mutta kyllä tuokin kelpaa. Olen täällä ollessani tottunut noin viisi-kuusi astetta lämpimämpään menoon ympäri vuorokauden. Alussa luulin etten ikinä totu moiseen helteeseen ja nyt tuntuu aivan kamalalta, kun on kylmempää. Miten voin koskaan enää palata takaisin Suomeen tämän jälkeen? Varsinkaan syksyllä...

Eilen päivällä oli vastaavasti niin kuuma, että useampi koira oksensi ruokansa keskelle lattiaa, vaikka olimme sisällä, jossa on päivisin viileämpää kuin ulkona. Kärpäset tykkäsivät seisovastapöydästä, joka niille katettiin yllättäen useaan eri paikkaan pitkin päivää. Niiden harmiksi perässä kulki kuuliaisesti Siivooja-Sammy moppi viuhuen. Toisella silmällä seurasin koirien vointia, joka ei onneksi huonontunut päivän mittaan ja illalla kaikilla oli taas kunnon ruokahalu ja iloinen mieli.

Bonsey kiipesi juuri syliini ja ehdotti, että laittaisin välillä kuvia, mieluiten hänestä. Kuulemma tykkää ainakin siitä kuvasta, missä on kertomassa tarinoita Nikille. Tässä se tulee:

"...oli ainakin Godzillan kokoinen..."

Bonsey on meidän pieni jäänrikkoja. Se saa arimmankin koiran pikkuhiljaa avautumaan ja lopulta leikkimään. Tästä hyviä esimerkkejä ovat mm. Risse, jonka päälle tarhalla muut koirat kävivät, ja joka ei siksi tullessan uskaltanut edes liikkua. Nyt se on Bonseyn paras kaveri: Ne nukkuvat yhdessä, syövät yhdessä ja leikkivät yhdessä. Rissen itsevarmuus alkaa olla täysi 100, eikä sitä pelota enää suuressakaan porukassa. Toisena esimerkkinä Niki, joka on ollut seuranamme vasta viikon ja edistynyt siinä ajassa huimin harppauksin seiniä pitkin luikkivasta koirasta leikkinaattoriksi:

Ensin leikittiin Bonseyn aloitteesta

 Nykyään aloitteita tekee myös Niki


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti