Torstai

Blogin kirjoitteluun tulee hieman pidempi tauko, koska lähden huomenna Saksaan leirille ja palaan Turvakotiin vasta parin viikon kuluttua. Kiltti José on luvannut hoitaa koiralaumaa sen aikaa. Olen tästä todella onnellinen, sillä tiedän, että koirat ovat täällä hyvissä käsissä ja saan leireillä rauhallisin mielin.

Pikkukoirajaostoa

Veljekset Hupu&Lupu kävivät kastroitavina eilen ja niiltä otettiin samalla verinäytteet, joiden tuloksia nyt odotellaan. Tämän jälkeen pojat alkavatkin olla toimenpiteiden osalta matkustuskunnossa, joten kotiehdokkaat voisivat alkaa ilmoitella itsestään! Tästä parista, joku saa maailman ihanimmat ystävät. Nämä pojat eivät ole siitä aktiivisimmasta päästä, eivätkä siis välttämättä tarvitse harrastavaa kotia. Perusjutut kuten lenkit ja leikit tietenkin tulee tarjota, mutta esim agilityyn näiden kanssa ei ole välttämätöntä osallistua. En usko, että pojat hinkuvat sen sortin äksöniä elämäänsä. Kovin ovat vielä arahkoja, joten toiveissa olisi koti, jota tämä arkuus ei häiritse, vaan joka olisi valmis totuttamaan poikia kaikenlaiseen uuteen ja ihmeelliseen.

Hupu siestalla rahapuun alla

Katti-Kati-Katti

Käytiin Katin kanssa kävelyllä kylässä. Tarkoituksena oli törmätä muutamaan kulkukissaan, jotta näkisin vähän miten Kati suhtautuu kissoihin. Törmättiin pääasiassa pentuihin, joita näyttää olevan paljon. Ne eivät juurikaan kiinnostuneet koirasta, vaan istuskelivat jossain kauempana eivätkä suostuneet liikkumaan, jotta Kati oli saanut niistä vainun. Niinpä Katin mielenkiinto oli kaikkialla muualla sillä aikaa, kun minä bongailin kissoja ja yritin kutsua niitä, jotta ne liikahtaisivat edes hitusen.

Kylä illan hämärtyessä

Yhden aikuisen kissan hokasin istumassa kanalassa, mutta siihen en saanut mitään yhteyttä. Se tuntui yhtä kyllästyneeltä elämäänsä kuin ne kanat, jotka kulkivat kissan jaloissa. Ei varmaan tarvitse kertoa, missä kunnossa tämä kanala on... Ihmettelen, että kissan hajuaisti kestää siellä istumisen.

Katilla riitti intoa ja vauhtia

Eräässä notkelmassa meitä karkuun pomppi useampi kissanpentu pitkässä heinikossa. Katin reaktio oli sama kuin millä tahansa podencolla: Perään! Päästin Katia jonkun matkaa sinne heinikkoon (pennut olivat jo poistuneet näköpiiristä), jolloin kissaemo rynnisti puun alta suoraan Katin nenän eteen komeasti sähisten ja tassu ylhäällä. Kati säikähti ja hyppäsi mun jalkojen taakse karkuun. Kissan jäätyä paikoilleen Kati yritti rynnistää tekemään tuttavuutta. Kissa teki hyökkäystä muistuttavan eleen ja Kati perääntyi. Tämän jälkeen Kati seisoi aivan lunkisti kissan edessä ja heilutti varovaisesti häntää. Kun kissa vain tuijotti paikoillaan, ei Katia jaksanut kiinnostaa, vaan se aloitti muiden hajujen tutkimisen. Väittäisin siis, että Kati tulee hyvin toimeen kissojen kanssa, kun sille vaan opettaa kuinka niiden seurassa käyttäydytään. Myös kissat, jotka osaavat kertoa Katille, mikä määrä tuttavuutta on sallittua, olisivat ihanteellista seuraa tälle tytölle, jos sen kissaperhe haluaa adoptoida.

Kissaemo sähäkkänä

Ja mitä siihen siamilaiseen tulee, josta kirjoitin jonkun aikaa sitten, se on selkeästi tämän heinikkopentueen isä. Yksi pennuista oli väritykseltään aivan täydellinen siamilainen maskeineen ja tummine häntineen. Ruumiinrakenne muistutti hoikkaa maatiaista, mikä selittyy äidillä, joka näytti ihan ns. tavalliselta kissalta.

Kati nuuskuttelee

Pikkujuttu

Kati on jo hetken aikaa ollut tikitön tyttö. José käytti sekä Katin että Hopen eläinlääkärissä ja istuskeli sen jälkeen mun kanssa kahvilla tuossa terassilla. Hopen korvasta ongittiin lisää niitä piikkejä, olivat kuulemma todella syvällä ja niitä oli monta. Ilmeisesti se oli lähennellyt korvallaan kaktusta. Älkää kysykö, en mäkään tajua. Hope sai korvaan myös lyhyen lääkekuurin, joka on myös ohi, mutta korva vaikuttaa vieläkin kipeältä.

Pikkusammy on alkanut ahneeksi leikkauksensa jälkeen. Poika pyrkii nykyään syömään kaikkien muidenkin ruuat ja oksennuksetkin, mikäli joku niitä auliisti tarjoilee. Tämä näkyy jo Pikkusammyn vyötärössä, joka kauniisti sanottuna paisuu. Olen yrittänyt rajoittaa jätkän syömisiä, mutta kohtalaisen huonolla onnella toistaiseksi. Päätin sitten, että jos ei muu tehoa, niin tarvitsee alkaa nipistää ruuasta, kunnes poitsu alkaa taas olemaan sopivissa mitoissa.

Kati on suloinen karvaturpa <3

Koiranshampoota ja vesileikkejä

Tiistaina päävesi kohisi putkistossa, joten ajattelin, että olisi hyvä aika pestä muutama koira. Seisoin pihalla ja katselin koiria miettien, ketkä niistä tarvitsisivat pesua kaikkein kipeimmin. Ekana päädyin Pabloon, sillä se on rapsutellut itseään aika paljon viime aikoina. Pablon rapsuttelusta tuli mieleen Bonsey, jonka hännän tyvi oli aikaisempien tutkimusteni mukaan täynnä lintukirpun kakkaa ja aiheutti pojalle inhottavan tuntuisen syyhyn, vaikka kirppu itse oli jo lähtenytkin menemään. Sitten muistin Hupun ja Lupun, joita ei oltu pesty kadulta noukkimisen jälkeen ja niistä mieleeni pomppasi vielä Kovu ja Niki, jotka nekin olivat pesemättä tarhan jäljiltä ja joiden turkki oli paikoitellen likalaikkujen peitossa. En kyennyt jättämään ketään pois laskuista, joten aloin taistella kuutta koiraa alakerran kylpyhuoneeseen pesua varten. Pablo ja Bonsey olivat helppoja, sillä ne on pesty monesti ennenkin ja tottuneet siihen. Bonsey osaa tulla kiltisti käskystä kylppäriin ja sinne se nätisti sipsuttelikin, vaikka sylissäni ollut Hupu väitti, että oven takana lymyää vähintäänkin vihainen lohikäärme. Kovulle ja Nikille laitoin pannat kaulaan ja talutin ne hihnassa alas enkä kokenut kuin hienoista vastarintaa. Lupu sen sijaan vääntelehti sylissäni kuin käärme ja tarrasi tassuillaan kiinni rappusten kaiteeseen alas mennessämme sekä ovenkarmeihin astuessani kylpyhuoneeseen sen kanssa.

Siellä sitten seisoin pienessä kylpyhuoneessa kuuden koiran kanssa ja mietin, millä ihmeellä saan ne kaikki pestyä. Hetken siinä seisoskeltuani päätin vain aloittaa jostakin ja jatkaa siitä eteenpäin. Niinpä kastelin ensin kaikki koirat ja otin sitten yksitellen jokaisen suihkun alle shampookäsittelyyn. Aloitin Bonseysta, koska ajattelin olevan parempi, jos muut saavat hiukan rauhoittua ensin ja tottua tilanteeseen. Shampoon ja kunnon huuhtelun jälkeen kuivasin Bonzaalesin ja päästin sen pois kylppäristä ja suoraan ulos muiden koirien joukkoon. Hetken mietin, että jos ottaisin toisen helpon seuraavaksi ja pesisin Pablon, mutta tulin lopulta siihen tulokseen, että parempi vain tarttua härkää sarvista ja niinpä nappasin Kovun suihkun alle. Kovun jälkeen oli Nikin vuoro ja Nikin jälkeen turkkinsa puhtaaksi sai Hupu. Tähän mennessä pesua odottaville koirille oli kirkastunut, että suihkun jälkeen pääsee pois ja kukaan ei ole vielä kuollut käsittelyyni, joten ilmapiiri oli selkeästi rauhallisempi kuin alussa. Lupu oli kuitenkin se vaikein, mutta ei tällä kertaa enää pissannut alleen käsittelyssäni. Juttelin sille edelleen ja kerroin kuinka mukava olo on jälkeen päin, kun turkki on puhdan ja pehmeä. Pabloon mennessä naamani valui hikeä ja aloin olla aika poikki. Olin iloinen siitä, että säästinkin toisen helpoista viimeiseksi, koska helppo pesu jätti onnistuneen fiiliksen ja hyvän mielen, vaikka urakka olikin ollut erittäin rankka. Saatuani Pablonkin kuivattua ja pihalle muiden kanssa, kiitin itseäni hyvästä työstä heittämällä hiestä märät vaatteet pois päältäni ja ryntäämällä samaisen ihanan viileän suihkun alle, jossa kuusi koiraa oli minua ennen ollut.

Turkkitalkoot

Nyt sitten viimein juttua koirien kynimisestä.

Pojat ennen käsittelyäni

 Perjantaina kulutin kaksi tuntia Hupun turkin kimpussa. Meinasi kyllä epätoivo iskeä, kun ekaa kertaa leikkasin saksilla koiralta turkkia päältä eikä siitä tuntunut tulevan hyvännäköistä millään. Tai ekaksi epätoivo meinasi iskeä, kun tuntui ettei se turkki lopu ollenkaan. Kerroksia oli vaikka kuinka monta! Sitten kun vihdoin alkoi turkki vähetä, iski kauhea pelko siitä, että koirasta tulee rumin otus ikinä mun takia. Onneksi Hupu oli rauhallinen tapaus ja antoi mun leikellä ihan rauhassa. Tunnin jälkeen se alkoi jo torkahdella siihen lattialle! En olisi niin arasta koirasta uskonut, mutta sanoinkin sille, etten aio satuttaa sitä, että ottaa vaan ihan iisisti. Ehkä se uskoi mua?

Hupun turkki

 Hupu oli todella iloinen, kun päästin sen takaisin veljestä seuraan. Jätkä yritti heti pistää leikiksi Lupun kanssa. Veikka tosin oli aivan ihmeissään Hupun uudesta lookista ja nuuskutteli tarkkaan joka kohdan kynitystä selästä. Siinä poikia katsellessani tulin siihen tulokseen ettei tuo Hupu nyt kai niiiiiin ruma sentään ole mun jäljiltä...?

"Mitä se teki sulle?"

Alaston Hupu ja turkillinen Lupu

 Maanantain sitten oli Lupun vuoro. Se olikin sitten, vastoin mun odotuksiani, se vaikeampi tapaus. Tiesin, että Lupu on arempi, mutta en tiennyt, että se on niin arka. Raukka pissasi alleen(!), kun vein sen vessaan, jotta saisin leikata rauhassa, ilman kymmentä avustajaa. Juttelin Lupulle paljon kaikenlaista ja kerroin sille mitä teen ja ettei se satu ollenkaan. Siinä se kyyhötti lattialla ja vaan odotti, että lopettaisin. Silittelin sitä välillä ja lipsuttelin ihan ajan kanssa. Oli vähän pakkokin, kun Hupun saksimisen jäljiltä mun peukalossa on edelleen joku hermo puristuksissa, koska sormi on koko ajan puutunut eikä oikein meinaa kestää enää uudestaan saksien käyttämistä. Vaikka tekniikka olikin jo tutumpi, niin aikaa kului silti se pari tuntia. Tällä kertaa kuitenkin aran koiran ja mun kärsineet sormen takia.  Onneksi Lupu selvisi hommasta ilman sen suurempia traumoja ja kaikki rastat ja takut saatiin leikattua pois muun turkin mukana.

Onnellinen Lupu <3

Meidän pienet lampaat

Tapaus Hupu&Lupu

Eilen meidän laumamme kasvoi jälleen. Tällä kertaa kahdella aivan ihastuttavalla pikkupojalla. Nämä pojat ovat todennäköisesti veljekset ja ne asustelivat Granadan kaduilla. Vapaaehtoiset kävivät niitä siellä ruokkimassa, kunnes eräs kiltti Lenita päätti, että haluaa saada ne turvaan kadun vaaroilta ennen paluutaan Suomeen. Valitettavasti kaikki tarhat ovat täynnä ja jopa kotihoitopaikat ovat kaikki käytössä. Niinpä Lenita otti minuun yhteyttä ja kysyi mahtuisiko meille vielä pari pikkuista karvapalleroa. Palkaksi poikien hoidosta saimme neljä säkkiä koiranruokaa, lisää teräskuppeja ja leluja koirille. Vähän niin kuin olisi ollut joulu!

Moikka, kuka sä oot?

Bonsey tutkii

Vähän jänskättää

Me ollaan tosi söpöjä ja (yhteistä) kotia vailla

Ruoka-aika!

Varmaan moni on miettinyt, kuinka ruokitaan 18 koiraa. Voin kertoa, että se on alkuun aika kokemus. Pikkuhiljaa siihen, kuten kaikkeen muuhunkin, tottuu ja se alkaa sujumaan ilman sen suurempia komplikaatioita. Myös nopeutta tulee lisää, kun komennot ja liikeradat alkavat olla hallussa.

Alussa menin sekaisin kipoissa, ruokamäärissä, ruokintajärjestyksessä, ruokapaikoissa ja oikeastaan kaikessa. Koirat varastivat multa ja toisiltaan, loikkivat tasoilla ja törmäilivät mun jalkoihin niin, että meinasin olla koko ajan nurin enkä päässyt eteenpäin. Arvatkaa oliko turhauttavaa? Teki mieli huutaa ja karjua, pari kertaa niin teinkin, mistä en todellakaan ole ylpeä, sillä eihän se mitään auta. Oli pakko käskeä itseään pysähtymään ja käyttämään aivojaan, muistelemaan mitä ruokinnasta oli kerrottu ja miettiä voisiko siihen kenties lisätä jotain tai jättää jonkin osan pois, jotta homma sujuisi helpommin.

15 kuppia odottaa täyttämistä

 Varmaan tärkein asia näin monen koiran ruokkimisessa on järjestys. Sen kun oppii niin kaikki muu seuraa perässä. Koirat ovat rauhallisia, kun ne osaavat tämän järjestyksen ja voivat luottaa siihen, että jokainen saa ruokansa ajallaan. Silloin loppuu kaikki varastaminen, loikkiminen ja riekkuminen. Ei todellakaan tarvita tönimistä, tuuppimista, huutamista tai koirien alistamista, jotta saa näinkin ison lauman syömään rauhassa.

Koirakansalaiset odottavat kiltisti ruokaa

Myös paikoilla on väliä. Koska Kovu ja Niki ovat tottuneet siihen, että nopeat syövät ja hitaat eivät, ne menevät ja ottavat. Niinpä ne kaksi syövät eteisessä valvonnan alla, jotta eivät voi varastaa muilta eivätkä toisiltaan. Mimo syö keittiössä, koska se antaa liian helposti muiden viedä omistaan ja Kati syö keittiössä sen jälkeen kun muut ovat lopettaneet, sillä se saa erikoisruokaa, jonka annostelen viimeiseksi. Moxi, Bonsey ja Risse syövät olkkarissa ihan vaan siksi, koska alussa ne oli helpompaa jättää sinne syömään. Toisiltaan ne eivät enää varasta eivätkä anna toistensa viedä muilta, mutta uusi paikka ja lauma on aina eriasia. Voi olla, että siirrän niiden ruokintapaikkaa, kun uudet koirat saapuvat ja tarvitsevat paikan, jossa saavat syödä rauhassa. Loput koirat syövät ulkona. Hätäisimmät saavat kupit eteensä ensin ja taka-alalla pysytteleville vien ruuan nenän eteen. Lordi syö portin takana, sillä se väistää kaikkea ja kaikkia ja menettää näin ruokansa heti, ellei saa syödä yksikseen.

Katri tutkii, mitä tänään on tarjolla

 Vieläkin joudun muistuttamaan itseäni siitä, että Kovun on oltava eteisessä ennen kuin vien ruokaa sisällä oleville, muuten se loikkaa altaaseen syömään muiden kupeista ruokaa, kun en ole näkemässä. Myös ovella tarvitsee yleensä kääntyä ympäri ja komentaa Lola alas, sillä se tykkää kanssa ottaa hieman alkupalaa reunimmaisista ruokakipoista. Sisällä Pikkusammy yrittää ehtiä muiden kipoille ennen niitä, joten nappaan sen kainaloon ja tuon sen takaisin pihalle, kun jätän toiset sisälle syömään. Muiden lopetettua Mimo ja Kati vaihtavat samalla portin avauksella paikkaa, toinen lähtee pihalle pissille ja toinen pääsee vihdoin syömään.
Helppoa, kun sen osaa! Yleensä ruokaa jakaessani juttelen koirille ja rapsuttelen niitä aina ohikulkiessani. Tunnelma on leppoisa ja nautin noista hetkistä ehkä kaikkein eniten.

... taas saapuu aivan liian aikaisin kai

Aloitin viikon reippaasti keräämällä kaksi säkillistä koirankakkaa pihalta. Ja vielä ennen puolta yhdeksää aamulla. Nyt on koirien hiekkalaatikko taas puhdas ja valmis ottamaan vastaan kaiken sen p*skan, mitä koirat sille haluaa tarjoilla. Yllättävän hyvä olo voi tuollaisestakin hommasta tulla. Varsinkin, kun näkee kättensä jäljen. Koirien mielestä oli kiva auttaa mm. syömällä kakkaa ja merkkailemalla mun roskasäkkiä ohi kulkiessaan. Muutaman kerran ne jopa rynnivät mun ohi kamalalla kiidolla ja samalla ryöpyttivät mun kengät täyteen hiekkaa ja kakkakikkareita. Myös rapsuja kalasteltiin ja syliin koetettiin tunkea. Huomenna olisi sitten jälleen ajotien vuoro...

Siinä ulkona puuhaillessani tulin nähneeksi kuinka kaksi podencoa juoksi aidan toisella puolella. Meidän lauma yleensäkin ilmoittaa kaikesta, mitä aitojen ulkopuolella tapahtuu, joten en kiinnitä enää juuri huomiota niiden huutoihin, mutta nyt en voinut välttyä näkemästä, kuinka nämä kaksi vapaana juossutta podencoa ajoi jotakin takaa ja kovaa. Tämä jokin loikkasi viime tingassa läheiseen puuhun ja kiipesi latvaan asti karkuun takaa-ajajiaan. Siellä latvassa killuessaan takaa-ajettu paljastui kissaksi, puhtaaksi siamilaiskissaksi. En voi edelleenkään kuin ihmetellä, miten täällä juoksee vapaana rotukissa. Eikä ollut kovin kaukana podencojen karvainen aamupala... Siinä ne koirat juoksivat ympyrää puun alla ja toivoivat, että katti putoasi suoraan suuhun. Ei pudonnut. Meidän lauma oli aivan sekaisin kaikesta tuosta jännityksestä ja ne kiljuivat suoraa huutoa haluten mukaan kissajahtiin. Kattiparalla varmaan soi korvat vielä huomennakin kaikesta siitä koirien metelöinnistä. Podencot kyllästyivät jonkin ajan kuluttua pyörimään puun alla ja lähtivät lönkyttelemään muualle. Meidän lauma kyttäsi aidan takana kissaa vielä hyvän aikaa senkin jälkeen ja leikkivät huutosakkia, kun katti viimein uskaltautui alas puusta ja vaihtoi maisemaa. En tiedä kumpaa toivon enemmän, sitä että kissa pääsi vahingossa karkuun vai sitä, että se on tottunut juoksemaan täällä irrallaan. Molempi pahempi, varsinkin jos kukaan ei kissaa etsi.

Keskiyön taikaa

Viime yönä, joskus yhden aikaan, Hope alkoi yhtäkkiä kiljua. Se pyöri ympyrää ja huusi. Pikaisen arvioinnin jälkeen huudon syy kohdistui toiseen korvaan. Otin tytön syliini ja vein sen keittiöön, jotta voisin tutkia korvaa rauhassa. Kaikki muut koirat, kun halusivat tietenkin auttaa ja tungeksivat ympärillä niin, ettei tiennyt tutkiiko Hopea vai kuutta muuta koiraa. Keittiön valaistus ei tietenkään sopinut korvakäytävän tutkimiseen, joten kävin hakemassa taskulamppuni, jonka avulla sitten tiirailin kivun aiheuttajaa. Sitä ei todellakaan ollut helppo löytää. Joka kerta, kun korvaa hiukankaan käänsi, alkoi Hope kiljua ja ravistaa päätään, joten piti olla todella varovainen tai sain aloittaa alusta koko homman. Lopulta havaitsin neulanohuen piikin syvällä korvan sisässä, juuri sopivan kaukana, jotta siihen ei ylttänyt sormin. Pinsetit. Onko täällä pinsettejä? Etsin, etsin, etsin. En löytänyt. Jotain muuta, millä piikistä saisi otteen? Etsin, etsin, etsin ja löysin... Tongit. Paremman puutteessa sitten niiden avulla takaisin korvan kimppuun. Taskulamppu ja korvalehti toisessa kädessä, tongit toisessa kädessä ja vääntelehtivä koira kainalossa. Keskellä yötä.

 Sain ähertää ihan hyvän aikaa, mutta lopulta piikki oli ulkona! Hope kuitenkin edelleen väitti korvan olevan kipeä, joten tutkin vielä, olisiko siellä mahdollisesti lisää korvaan kuulumattomia asioita. En löytänyt muuta kuin pienen haavan, jonka todennäköisesti se piikki oli aiheuttanut. Ainakin koira oli nyt rauhallinen ja tahtoi takaisin nukkumaan, vaikka arastelikin korvaansa vielä. Annoin Hopelle luvan mennä ja se nukkui yönsä ihan nätisti. Katselin korvaa vielä äsken uudelleen, sillä se vaikuttaa olevan kipeä, mutta edelleenkään en löytänyt sieltä muuta kuin sen pienen punaisen haavan. Päätimme tytön kanssa jatkaa vaihetta kaksi eli seurantaa, sillä uskon korvan korjaantuvan itsekseen nyt, kun piikki saatiin sieltä pois.

Pari hassua

Tässä tämän aamun tunnelmia.
Kello siis 06:34

"Vielä hetki, jooko?"

Zorron haukotus

Ja loppuun erään päivän kokkailut:

Täytettyjä kesäkurpitsoita

Fortuna

Risse makaa tuolini vieressä lattialla. Sen silmät ovat kiinni, vaikka pää on vielä pystyssä. Hiljalleen pää alkaa vajota. Alemmas, alemmas, nytkähtää hieman ylös... ja jatkaa taas vajoamista alemmas, alemmas... Kati haukkuu ulkona, mutta se ei häiritse. Vasta kun Bonsey kajauttaa jahtihaukkunsa, hypähtää Rissen pää ja silmät rävähtävät auki. Jalat äkkiä alle ja pihalle. Pikainen kierros ulkona osoittaa ettei mitään tärkeää ollut tekeillä. Risse palaa tuolini viereen ja aloittaa alusta. Silmät painuvat kiinni ja pää alkaa vajota. Kati haukahtelee, Risse vajoaa uneen.

Pikkusammylta poistettiin tänään tikit. Raasu oli kuulemma itkenyt eläinlääkärissä, kun tikkejä oli kiskottu nahasta. Poika oli niin onnellinen, kun pääsi tänne takaisin ja sai köllötellä mun sylissä ilman kuuppaa. Puhdisteli tarkkaan tassujaan, katseli mua välillä silmiin, tuhisi tyytyväisenä ja hieroi päätään mun paitaan. Valitettavasti onni ja autuus kesti vain hetken, sillä José sanoi nähneensä kirpun Pikkusammyn turkissa, todennäköisesti sen saman, minkä minä näin eilen, mutta joka ehti karata ennen kuin ehdin varmistua asiasta. Niinpä kiikutin rääpäleen kunnon loishäätöpesulle. Siellä se surkeana ja märkänä kyhjötti suihkussa, mutta nautti täysillä pyyhekuivatuksesta.
Toivotaan etteivät muut ehtineet saada kirpputartuntaa, tosin epäilen, että tämä Pikkusammyn kirppu oli lähtöisin Lolista jo silloin parisen viikkoa sitten... Niki ainakin on tänään rapsutellut itseään aika ahkeraan, tosin käytin sen uimassa, että voi olla lievää kosteuden aiheuttamaa ihoärsytystäkin. Täytyy seurata tilannetta. Risseltä en ainakaan löytänyt kirppuja eikä José nähnyt, että Kovussa olisi lymynnyt yhtäkään. Nikin lisäksi Pablo on rapsutellut itseään kohtalaisen ahkeraan, joten tutkin sen seuraavaksi.

Kaikki pikkuiset (paitsi Sammy) kävivät vielä iltauinnilla ja se selkeästi virkisti, sillä hetken aikaa piha oli täynnä sinkoilevia pikkukoiria. Tosin hiukan alkoi koirien uittaminen kaduttaa, kun pääsin sisälle ja näin ruskeilla tassukuvioilla koristellut lattiat. Zorro oli vielä oikaissut jonkun kukkapenkin kautta, sillä sen tassut ja koko mahanalunen olivat pikimustassa mullassa, jolla se maalaili lattiaa kuivaillessaan itseään. Täällä todellakin saa heiluttaa moppia ihan olan takaa...

Kello on täällä yksitoista ja koiria valuu pikkuhiljaa sisälle nukkumaan. Reilu kymmenen hurttaa jo makaa pitkin poikin ja tuhisee kuka missäkin. Ulkona on kuitenkin vielä koirien haukkukonsertto menossa ja tunnistan äänistä ainakin Katin, Bonseyn ja ajoittain myös Ferian. Todennäköisesti ne juttelee naapuritalon podencojen kanssa. Mitä viileämpi yö, sitä enemmän naapurin podencot yöllä huutavat. Välillä herään siihen, että joku niistä kiljuu kuin henkeä vietäisiin. Ilmeisesti kuitenkin vain joku saaliseläin ohittaa niiden aitauksen pimeän turvin.

Allaspoika

Taisitte olla hieman pettyneitä aamulla, kun ei ollutkaan uutta tekstiä odottamassa?

Monilla on ässä hihassa, Zorrolla se on pepussa

Tulin juuri altaalta, joka on nyt viimein täytetty. Päävesi oli poikki muutaman päivän ja siksi en saanut allasta aikaisemmin kuntoon, mutta äsken siellä leikittiin koirien kanssa. Tai siis, minä leikin ja koirat metsästivät nappuloita. En saanut mukaani kuin noin puolet koirista ja niistäkin iso osa vetäytyi turvallisen matka päähän katselemaan, kun tajusivat, että saattavat kastua. Vain kaikkein ahneimmat pysyttelivät altaan vierellä, kun huomasivat, että heittelin nappuloita veteen ja siellä ne sitten kauniisti kelluivat. Galgoilla on kyllä ihan turhan pitkä kaula. Aramis ja Lola napsivat herkkuja ilman sen suurempia ponnisteluita, ainoastaan Hope joutui miettimään kuinka saisi syötyä ilman, että joutuu kastelemaan itseään. Kerran se menetti tasapainonsa ja humpsahti pää edellä altaaseen. Kuinka nololta voikaan koira näyttää! 

Aramis nauraa idealle nappuloiden metsästyksestä ja Moxi luovutti heti kättelyssä

"Oho...Täällä kelluu ruokaa.."

"Heiiii, toi on epäreilua!"

Vielä ihan vähän kurkotan...

Hyviä on, mut... "ISIII! Noi huijaa!"

"Juu, me ei olla NOIN epätoivoisia!"

"Iiiiihhhhh, mä kastuuuuuuuuun... "

"Jaa uimaan? Ne nappulat loppu jo."

Ruutu kutonen

On muuten kaunis aamu täällä. Käytiin koirien kanssa riekkumassa tuossa pihalla. Osa juoksi kilpaa, osa repi pehmolelua ja osa metsästi jälleen rottaa. Oli siellä muutama laiskamatokin mukana, jotka köpsöttelivät ottamaan aurinkoa ja paheksumaan muiden riehumista. Tässä tämän aamuista menoa kuvien muodossa.

Lordi & Moxi

Moxi & Lola

Hope

Katri kokeilee hampaitaan pehmoapinaan

Kati metsästää

Kaunein Lola

Moxi vie revityn poikaystävänsä muualle

Mimo & Hope rottajahdissa

Komea Kovu ja piilottelevat galgot

Kohellusta kerrakseen

Olen aivan kohmeessa. Yön alin oli +19 ja koska nukun ikkunat auki meinasin jäätyä sänkyyn. Kurkku on kipee ja viluttaa. Kävin äsken katsomassa sääennustetta ja se lupaa onneksi +33 astetta. Voisihan se enemmänkin olla, mutta kyllä tuokin kelpaa. Olen täällä ollessani tottunut noin viisi-kuusi astetta lämpimämpään menoon ympäri vuorokauden. Alussa luulin etten ikinä totu moiseen helteeseen ja nyt tuntuu aivan kamalalta, kun on kylmempää. Miten voin koskaan enää palata takaisin Suomeen tämän jälkeen? Varsinkaan syksyllä...

Eilen päivällä oli vastaavasti niin kuuma, että useampi koira oksensi ruokansa keskelle lattiaa, vaikka olimme sisällä, jossa on päivisin viileämpää kuin ulkona. Kärpäset tykkäsivät seisovastapöydästä, joka niille katettiin yllättäen useaan eri paikkaan pitkin päivää. Niiden harmiksi perässä kulki kuuliaisesti Siivooja-Sammy moppi viuhuen. Toisella silmällä seurasin koirien vointia, joka ei onneksi huonontunut päivän mittaan ja illalla kaikilla oli taas kunnon ruokahalu ja iloinen mieli.

Bonsey kiipesi juuri syliini ja ehdotti, että laittaisin välillä kuvia, mieluiten hänestä. Kuulemma tykkää ainakin siitä kuvasta, missä on kertomassa tarinoita Nikille. Tässä se tulee:

"...oli ainakin Godzillan kokoinen..."

Bonsey on meidän pieni jäänrikkoja. Se saa arimmankin koiran pikkuhiljaa avautumaan ja lopulta leikkimään. Tästä hyviä esimerkkejä ovat mm. Risse, jonka päälle tarhalla muut koirat kävivät, ja joka ei siksi tullessan uskaltanut edes liikkua. Nyt se on Bonseyn paras kaveri: Ne nukkuvat yhdessä, syövät yhdessä ja leikkivät yhdessä. Rissen itsevarmuus alkaa olla täysi 100, eikä sitä pelota enää suuressakaan porukassa. Toisena esimerkkinä Niki, joka on ollut seuranamme vasta viikon ja edistynyt siinä ajassa huimin harppauksin seiniä pitkin luikkivasta koirasta leikkinaattoriksi:

Ensin leikittiin Bonseyn aloitteesta

 Nykyään aloitteita tekee myös Niki