Eilen kirjoitin, että mut herätti Kovu viisi minuuttia ennen kelloa. Tänään mut herätti 18 koiran lauma kauniilla ja aika epäsointuisella laulannalla, johon kuului myös Pikkusammyn rääyntä (sitä ei oikeasti voi sanoa miksikään kauniimmaksi, koska sitä se ei todellakaan ole). Muutosta eiliseen oli myös ajankohta: Nyt herätys oli 10 minuuttia ennen kelloa... Voin sanoa, että tuo lauma on miljoona kertaa tehokkaampi herättäjä kuin mikään tekninen laite. Ei varmasti jäänyt koko paikkakunnalle epäselvyyttä siitä, kenen on aika nousta ylös ja avata ovi.
Tänään on se iloinen päivä, kun Pikkusammy ja Niki saavat lääkekuuriensa viimeiset tabletit. Sitten lääkittäviksi jääkin enää Kati ja Kovu, joista jälkimmäisen lääkitys onkin elinikäinen johtuen leishmaniasta. Minulla on tosiaan ollut hoidettavana kolme leikkauksesta toipuvaa koiraa: Pikkusammy leikattiin ensimmäisenä viime lauantaina ja Niki kävi leikattavana maanantaina juuri ennen tänne tuloa. Katin leikkausajankohdasta mulla ei ole tietoa, mutta mahassa on niin komea niittirivistö ettei kyllä jää arvailujen varaan onko tuo massu avattu lähiaikoina vai ei. Hienosti ovat kaikki tähän mennessä toipuneet, mitä nyt Pikkusammy yrittää nuolla haavojaan ja onnistuukin siinä yllättävän hyvin kuupastaan huolimatta. Se on saanut kunnian nukkua sängyn vieressä lattialla, jotta havahdun helpommin sen lipsuttamiseen, jos sellaista ilmenee. Onneksi se on selkeästi vähenemässä.
Katilla oli kanssa kuuppa päässä, kun se tuli, mutta jo ensimmäisenä yönä tyttö kolisteli menemään siihen tahtiin ettei töttöröstä ollu aamulla jäljellä kuin puolet.... Sittemmin typykkä on kulkenut ilman rajoittimia, mutta eipä tuo ole ollut vähääkään kiinnostunut leikkauskohdasta.
![]() |
| Sammy |
Eilen tyhjensin koirien altaan, koska siellä alkoi olla ylimääräisiä uimareita. Tänään aion täyttää sen uudelleen, jonka jälkeen alkaa Sammyn uimakoulu osa 2. Hauskaa tulee olemaan ainakin vetäjällä. Osallistujat ovat suhtautuneet hommaan toistaiseksi aika nihkeästi, vaikka selkeästi uimisen jälkeen kaikilla on ollut mukavampi olo ja virtaa on yhtäkkiä ollut vaikka kuinka paljon. Kyllä kelpaa riehua, kun ei ole tuskaisan kuuma. Tässä näyte edelliseltä kerralta:
![]() | |||
| Bonsey altaassa |


Hahahaha... Ei vielä tungosta vaikka luulis kyllä että maistuis näissä lämpötiloissa...
VastaaPoista