torstai 28. kesäkuuta 2012

Aamulla aikaisin

Käkikellon käki ei enää kuku. Se livertää ja sanoo ehkä kuk-, jonka jälkeen vetäytyy takaisin nukkumaan. Ilmeisesti siitä on tullut vanha. Tätä ennen se jo kukkui ihan miten sattui. Kerran kuudelta ja kymmenen kertaa seitsemältä. Putoaakohan se joku kerta orreltaan kesken liverryksen?

Feria on siirtynyt kokonaan nukkumaan ulkona. En ihmettele, sillä itsenikin tekisi mieli tehdä samoin. Kaikki muut saan yöllä sisälle, mutta Feria vain nostaa päätään ulkona olevalta vanhalta parisängyltä, katsoo ilmeellä, joka selkeästi sanoo: "heihei ja hyvää yötä", laskee jälleen päänsä eikä sen jälkeen noteeraa enää kutsua. Mikäs siinä, jos vanha rouva tahtoo nukkua tähtitaivaan alla, ihanan viileässä yöilmassa, niin mikä minä olen sitä kieltämään. Sen henkikin tuntuu kulkevan paremmin viileässä, joten nukkuminen on varmasti mukavampaa noin.

Uudet koirat ovat nopeasti alkaneet oppia talon rytmin. Tänään Kovu herätti minut haukullaan viisi minuuttia ennen kellon soittoa ja vaati päästä ulos. Kauhealla rynnäköllä lauma viuhuvia häntiä ryntäsikin ohitseni aamupissalle, kun raotin ovea. Noin kymmenen minuuttia ulkona kierreltyäni, ja katseltuani koirien riemua vaaleassa aamussa, vaelsin takaisin sisälle ja löysin Kovun tiskipöydältä. Komensin ennen kuin edes ihmetykseltäni tajusin ajatella asiaa ja jätkä loikkasi ketterästi lattialle. Kovu on hyvällä onnella loistokkaat 40cm korkea ja tiskipöytä aika hurjasti enemmän. Mahtava pomppuvoima etten sanoisi. Olen jo muutaman päivän pitänyt keittiön porttia kiinni, jotta Mr. Kovu ei kiertelisi siellä merkkailemassa ja nyt pidän portin entistä visummin kiinni, sillä en halua löytää sitä hellalta. Ongelmaksi muodostuu prinsessa Mimo, joka haluaa nukkua alakerran vierashuoneessa sekä Pablo, joka nukkuu usein vessassa. Näihin paikkoihin ei pääse kuin (nykyään suljetun) keittiön kautta. Uusin pestini taitaakin olla portinvartijana toimiminen...


Ps. Saisitte kuviakin, jos tämä nettiyhteys suostuisi toimimaan. Lasken juuri, kuinka monta pasianssia ehtii pelata ennen kuin blogikirjoitus on viimein julkaistu...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti