Läähätän ja läkähdyn

Istun tässä koneen ääressä hiki valuen. Ulkona on edelleen tuskaisan kuuma, vaikka on jo ilta. Koiria painelee ovesta sisään ja ulos. Osa niistä keskustelee naapuritalon pihaan teljettyjen podencojen kanssa. Pikkusammy kipittelee kovaa vauhtia pediltä toiselle ja yrittää nuolla leikkaushaavojaan töttöröstä huolimatta. Uusimmat tulokkaat -kaksi bodegueroa ja karkeakarvainen podenco- ovat levottomimmat. Ne tulivat eilen, eivätkä vielä oikein tiedä, miten päin olisivat. Lauma otti ne hyvin vastaan, vaikka hermoilin hieman. Lähtiessään Hellu sanoi, että portti on huonoin paikka ottaa vastaan uusia koiria, koska sitä vartioidaan eniten. En kuitenkaan saanut koiria sisään ennen Staceyn saapumista, joten siellä me kaikki seistiin, minä ja viisitoista koiraa, innoissaan uusista tulokkaista.

Joku vinkaisi juuri ulkona ja kaikki sisällä olleet koirat ryntäsivät tietenkin katsomaan, mitä siellä tapahtuu...

Täällä on hiljaisinta keskellä yötä ja keskellä päivää. Illat ja aamut ovat vilkkaimpia, kun on edes vähän viileämpää eikä aivan sysipimeää. Koirat saivat tunti sitten ruokansa - siinä vasta härdelli. Olen ollut täällä nyt tasan viikon ja harjoittelin vasta viidentoista koiran ruokintaa, kun niitä tuli vielä kolme lisää. Kolme entistä metsästyskoiraa, jotka ovat tottuneet, että nopeat syövät, hitaat eivät. Ovat vielä ketteriäkin ja erittäin aloitteellisia. Minulle selvisi todella nopeasti, ettei ole paikkaa, johon voisin kupit nostaa niin, ettei Kovu niitä kiipeämällä sieltä saisi. Tykkään siitä, että joudun haastetuksi ja otan haasteet ilolla vastaan. Onneksi myös minä olen kekseliäs ja lisäksi kädellinen, se antaa minulle hieman extraetua koiriin nähden.
 

 

Harvinaista, että on näinkin monta koiraa samassa paikassa samaan aikaan.